Yrittäjän jaksaminen ja hyvinvointi

Yrittäjänä olen ollut monenlaisissa koulutuksissa ja nähnyt paljon valikoimaa. Normaalisti kurssit keskittyvät vahvasti tekniseen tekemiseen. Siihen, miten värjätään tai leikataan hiuksia. Tämä on erittäin tärkeää oppia ja näitä kursseja todella tarvitaan.


Jos kuitenkin mennään pintaa syvemmälle itse yrittäjyyteen, niin kaiken teknisen osaamisen taustalla on niin paljon muutakin, kuin kyky tehdä kauniita hiuksia. Erityisesti tämän päivän yrittäjyydessä korostuvat brändäys, sosiaalinen media, ajanhallinta, visuaalisuus ja hinnoittelu. Olen itsekin kiinnittänyt viime vuosina kyseisiin teemoihin huomiota ja puhunut näistä koulutuksissani sekä Kampaamoalan yrittäjän brändikirjassani. Löydät Brändikirjan täältä.

Siksi olinkin todella ilahtunut, kun löysin Hyvinvoinnin viikonlopun meille kampaajille. Koulutuksen, jota todella olin odottanut! Siellä ei tehty hiuksia vaan paneuduttiin yrittäjän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Juuri niihin teemoihin, joita itse pidän äärimmäisen tärkeänä ja joihin olen viime vuosina havahtunut.

Yrittäjän Hyvinvoinnin viikonlopun järjestäjät, kolme super “ässää” eli Selina, Sara ja Sanna. Kuva: Hanna Sinisalo

Henkilökohtaisesti olen muokannut työarkeani paljon ja en voisi enää kuvitella paluuta entiseen suorituskeskeiseen liiketyöarkeeni. Olen todennut itselleni, etten elä tehdäkseni töitä vaan teen töitä ollakseni onnellinen. Olen onnellisimmillani niissä hetkissä, kun en ole yrittäjän roolissa. Toivon, ettei tätä käsitetä väärin, sillä rakastan työtäni. On kuitenkin olennaista hallita omaa työarkea niin, että vapaa-ajalle jää aikaa itselle tärkeille asioille. Minulle se on läheisten kanssa ajan viettoa, luonnossa liikkumista, tanssia, matkustelua ja ihan vain olemista. Mikäli oma kalenteri menee siihen pisteeseen, ettei näille asioille jää aikaa, kärsii myös työn tekemisen laatu. Väsynyt ja ylikuormittunut yrittäjä ei jaksa enää vapaallakaan pitää itsestään huolta jos kaikki oma aika menee töistä palautumiseen. Tätä teemaa käsittelimme myös Hyvinvoinnin viikonlopussa ja pystyin todella allekirjoittamaan jokaisen luennon.


Sanna, Sara ja Selina olivat järjestäneet kaiken niin ihanasti, että vieläkin on lämmin olo tästä vuorokaudesta, mitä sain kokea. Ensimmäisenä päivänä pääsimme rentoutumaan Selinan ohjauksessa ja toteutimme kasvohoidot laadukkailla Olivia Klein-sarjan tuotteilla. Hemmottelun jälkeen lähdimme saunomaan ja pulahtamaan avantoon, jonka jälkeen vuorossa oli illallinen. Mainittakoon, että jokainen kattaus oli maukasta ja puhdasta ruokaa täynnä. Illan mittaan meillä oli antoisia ja mielenkiintoisia keskusteluita porukalla. Oli mukava päästä tutustumaan kollegoihin.

Ihonhoito tuokio Selinan johdolla. Löydät Selinan somen täältä. Kuva: Hanna Sinisalo

Avantofiilistä Selinan kanssa. Kuva: Hanna Sinisalo

Toisena päivänä pääsimme perehtymään erilaisiin luentoihin Sannan ja Saran johdolla. Keskustelimme muun muassa sosiaalisesta mediasta ja yrittäjän brändäyksestä sekä oman suunnan kirkastamisesta. Oli ihana fiilis vain nyökytellä mukana, sillä luennot olivat täyttä asiaa! Olen usein pohtinut sitä, kuinka tärkeää meidän yrittäjien on myös johtaa itseämme sekä ajanhallintaamme. Tänä päivänä se ei enää riitä, että käymme vain töissä laittamassa hiuksia.

Sanna on oikea mestari sosiaalisessa mediassa sekä visuaalisissa kuvissa. Löydät Sannan somen täältä. Kuva: Hanna Sinisalo

Saran Valjasta vahvuutesi luento. Löydät hänet somesta täältä. Kuva: Hanna Sinisalo

Yksi ihanimpia asioita Hyvinvoinnin viikonlopussa oli se, että sinne sai mennä täysin omana itsenään ja jokainen meistä tuli kuulluksi. Sain tästä pitkäksi aikaa iloa ja energiaa. Sanoinkin ystävilleni, jotka pääsevät palkkatyössään työnantajan järjestämille hyvinvointi reissuille, että juuri tällaista me yrittäjätkin tarvitsemme. Nyt kun näin hieno mahdollisuus on tarjolla, niin suosittelen lämpimästi aivan jokaiselle kollegalleni.

Iso kiitos teille kaikille, joiden kanssa sain jakaa tämän. Olette huikeita! Loppuun vielä pari fiiliskuvaa ja tietenkin kuvaajan some, jonka löydät täältä.

Meidän porukka. Kuva: Hanna Sinisalo

Rakas ystäväni ja kollegani Nelli. Hänen somen näet täältä. Kuva: Hanna Sinisalo

Muistakaa huolehtia itsestänne!

<3: Hanna

Edellinen
Edellinen

Vierailu Cattecon pajalla

Seuraava
Seuraava

Miten hennaa vaalennetaan?